tiistai 14. kesäkuuta 2016

Porkkanaranskalaiset ja Ruishamppari.





Aika moni on varmasti tehnyt bataattiranskalaisia? Itse en ole oikeastaan koskaan niitä saanut onnistumaan niin että A) ne ei joko pala tai B) jää ihan löysäksi ja pehmeäksi.

Porkkanoista sen sijaan olen saanut tosi hyviä, ne pysyy kasassa, näyttää hyviltä ja maistuu myös. Bonuksena on että ne sopivat sellaisellekin jolla on vähän vähemmän hiilaria ruokavaliossaan käytössä.

Hampurilaisen tein tosi tumman Reissumiehen väliin. Välissä on pihvinä broileria, jonka valmistin uunissa.
Lisäksi omat suosikit väliin, ai että tulee hyvää.

Kastikkeen tein Alpron zero sugar jogurtista ja mausteeksi:
-Ketsuppia.
- Sinappia.
- Chiliä.
-Valkosipulia
-Jauhettua paprikaa.




HAMPURILAINEN

Tarvitset:

Reissumies sämpylän.
1 kanafile.
Tomaattia.
Maustekurkkua.
Salaattia.

Kastikkeeseen:

Maustamaton jogurtti, Alpro zero sugar. 1 dl
Mausteita:
Chilijauhe 1/2 tl
 1 rkl ketsuppi
1rkl  sinappi
1tl valkosipulijauhetta.

Sekoita ainekset keskenään.


Paista kanafile uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. 
Sivele pinnalle ennen paistamista mausteita oman mieltymyksesi mukaan (valkosipulijauhe, paprika, chili, suola jne.)




Yrttiporkkana ranskalaiset:


Kuori ja leikkaa porkkanat saman kokoisiksi tikuiksi (paistuu tasaisemmin) 300g

Laita porkkanaranskalaiset kippoon.
Kaada päälle 1,5 rkl oliiviöljyä,
Lisää 1 tl suolaa.
1 valkosipulin kynsi murskattuna.
Pari pientä nippu timjamin oksia silppuna sekaan. (tuoretta)
2 rkl parmesanjuuston raastetta.

Sekoita hyvin ja kaada leivinpaperille ja paista 220 asteessa 15- 20 minuuttia, riippuen porkkanatikkujen paksuudesta.






Kuvat otettiin yhteistyössä   http://www.feeldelighted.com/fi/ kanssa. Jatkossa teen myös päivityksiä patukoista tehdyistä kekseistä ja muista herkuista, kunhan saan kaikki maut käsiini.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti