torstai 23. kesäkuuta 2016

Maistuuko kevyempi proteiinijäätelö?




Tarvitset jäitä ja kannattaa ostaa sellainen jääpalapussi jossa on pieniä jäitä. Tehosekoittimesi kiittää sinua.
Kaada jäät tehosekoittimeen ja murskaa ne jäähileeksi. 
Parista pussillisesta saa kaksi annosta jäätelöä.


Jogurtti, ksantaani, proteiinijauhe.



Tarvitset jäiden(200g) lisäksi:
20g proteiinijauhoa, kaakao
1/2 tl ksantaani jauhetta.
2rkl kaakaojauhetta (jos haluat suklaanmakuista)
150g jogurttia, rasvaton.
Vähän vettä tai maitoa.
Maketutusta maun mukaan,(hunaja/stevia)

Suklaata koristeluun.
Kookosöljy+kaakao.






Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa sekaisin. Ksantaani tekee massasta kiinteää ja lusikoitavaa ja jos tuntuu että massa ei liiku minnekään, lisää nestettä pienissä erissä lisää.
Tähän saattaa mennä noin 5 minuuttia.








Valmis massa, valmiina esille laitettavaksi ja maistettavaksi.



Massasta tulee pehmiksen kaltainen.

Tämän voit maistaa millä tavalla vain haluat. Vanilja proteiini sopii moneen makuun ja siitä saa tehtyä esimerkiksi marjoista pehmistä.
Käyttämällä instant kahvia saat kahvin makuisen jäätelön ja vain mielikuvitus on rajana.


Tähän jäätelöön käytin myös proteiinipatukkaa, saadakseni pureskeltavaa jäätelön sekaan, sekä koristelin patukan paloilla. (delight Mocha white choko)




Uudet Delight patukat on nyt saatavilla kaupoista ja kuntosaleilta.  Patukat sopivat todella hyvin leipomiseen ja ovat helppoja työstää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti