sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Rahkasuklaa Kupit.



Pohja:
2 näkkileipää, ruis ryvita   n. 19g
3 tl Pofiber perunakuitujauhoa 7g
30g kahvia.
Makeutus.


Murskaa näkkileivät ja lisää pofiber, makeutus ja kahvi. 
Sekoittele niin, että tulee muruista "taikinaa" liian kostea jää löllöksi paistamisen jälkeen. Laita taikinaa muffinssi vuokiin ja painele lusikalla tiiviiksi massaksi.

Täyte:
Maitorahka 150g 
Cocovi kaakaojauhe 6g
1/2 sitruunan kuori, raastettuna.
Kahvia noin 20g
Makeutus valinnan mukaan.

Sekoita täytteet puoli notkeaksi ja lisää pohjien päälle, sekä levitä tasaiseksi. Uunissa 170 astetta ja 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiinhetkeksi.
Jos kuitenkin käytät löysempää rahkaa, ei kahvia välttämättä tarvitse. Itse käytin sellaista suhteellisen paksua rahkaa ja siksi piti lisätä hieman nestettä joukkoon.



Päälle laitoin Vanilla kastiketta, Alpro soya Löytyy esim S-marketista soya maitojen ja Hyla maitojen hyllystä.

Ohjeesta tulee 5 annosta.
Yhden annoksen Arvot:
40 kaloria
P. 3.9
H. 4.2
R. 0.7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti